Kehitysyhteistyön palvelukeskus järjesti tänään 1.3. Vanhalla ylioppilastalolla Ulkopoliittisen vaalipaneelin, jossa eduskuntapuolueiden edustajat kommentoivat ajankohtaisia kehitys- ja ilmastokysymyksiä. Ilmastolaki herätti paneelissa runsaasti keskustelua ja kysymyksiäkin. ”Pitäisikö Suomeen saada ilmastolaki, joka pakottaisi radikaaleihin päästövähennyksiin?” kysyi toimittaja Johanna Korhonen. Vihreää lippua heiluttivat vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja vihreiden Anni Sinnemäki. Ilmastolakia vastaan äänestivät keskustan Paula Lehtomäki, kristillisdemokraattien Sari Palm, perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala sekä rkp:n Björn Månsson. Keltaista väriä näyttivät kokoomuksen Sampsa Kataja ja sdp:n Erkki Tuomioja.
Lehtomäen mukaan ”Suomi toteuttaa näitä tavoitteita jo”. Miksi minusta näyttää kuitenkin siltä, että Suomen päästövähennystoimet vuoteen 2020 mennessä jäävät kauas radikaalista ja ennen kaikkea ilmastotieteeseen perustuvasta 40 prosentin tavoitteesta? Suomen nykyinen ilmastopolitiikka nojaa ilmasto- ja energiastrategiaan, jolla saavutetaan vain 5-10 %:n vähennykset 2020 mennessä – olemme siis hyvin kaukana ilmastotieteen edellyttämästä tasosta.
Tuomioja kysyi, vaikuttaako ilmastolaki todella päästöihin, vai onko se vain ontto, julistava puitelaki. Tämän määrittelevät tietysti he, jotka lain lopulta säätävät. Polttava Kysymys -kampanjan ilmastolakimallissa kunkin kauden hiilibudjetti jaetaan esimerkiksi niin, että kullakin ministeriöllä olisi oma sitova tavoitteensa. Tämä ohjaisi tehokkaasti ottamaan ilmastonäkökulman mukaan kaikkeen päätöksentekoon. Riippumaton asiantuntijaelin ohjaisi hallitusta hiilibudjettien laadinnassa ja seuraisi niiden toteutusta. Iso-Britanniassa ilmastolaki vaikutti hallintokulttuuriin jo ensimmäisen voimassaolovuotensa aikana: ministeriöiden välinen koordinaatio parani, kun kaikki halusivat löytää parhaat tavat vähentää päästöjä omalla hallinnonalallaan ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa.
Kataja toivoo, että ilmastolaki saataisiin voimaan yhtä aikaa koko EU:ssa. Samaa minäkin toivon. Jos Suomessa olisi ilmastolaki sekä aidosti kunnianhimoinen 40 % päästötavoite vuodelle 2020, olisivat lähtökohdat ryhtyä ajamaan EU:n tasoista ilmastolakia melko paljon paremmat.
Månsson kyseenalaisti vuosittaisten päästövähennystavoitteiden mahdollisuuden: entäs jos tulee metsäteollisuuden lakko tai poikkeuksellisen kylmä talvi? Runsas vaihtelu Suomen vuosittaisissa päästöissä on huomioitu ilmastolaissa. Laki sisältää lainaus- ja talletusjärjestelmän hiilibudjettien välillä. Tämä tuo tarpeellista joustavuutta yksittäisten vuosien vähennyksiin, mutta takaasamalla, ettei päästövähennysten kokonaistavoite karkaa käsistä.
Palm ei usko kotimaiseen lainsäädäntöön, koska ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan laajempi pohja. Ja todella: YK:n jäsenmaat totesivat Cancúnissa viime vuonna, että nykyisiä päästövähennyssitoumuksia on kiireellisesti kiristettävä. Nykyiset sitoumukset eivät riitä pysäyttämään ilmastokatastrofia alle kahden asteen rajan. Loogisesti seuraava askel kai olisi päivittää tavoitteet sellaiselle tasolle, että tavoitteisiin päästäisiin – myös Suomen osalta. Kamppailu ilmastokatastrofia vastaan hävitään, jos samalla puolella pelaavat juuttuvat asemasotaan keskenään.
Ovatko näiden panelistien ajatukset linjassa sen kanssa, mitä heidän puolueensa ovat lausuneet ilmastolaista? Entä ovatko ne edustava otos puolueen ehdokkaiden näkemyksistä? Polttava Kysymys julkaisee puolueiden ilmastolakilinjaukset huomenna 2.3. ja ehdokkaiden vastaukset 8.3. ”yhden kysymyksen vaalikoneessa”.
Samanmielisiä ehdokkaita voi etsiä myös Kepan Ulkopoliittisella vaalikoneella 7.3. alkaen.