Tiistaina järjestetyn ”Lumiukkojen mielenosoituksen” yhteydessä julkistetut ehdokkaiden ilmastolakikannat saivat europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan kirjoittamaan Polttava Kysymys -kampanjasta ja ilmastolaista Aamulehden blogipalstalla. Korholan kirjoitukset ilmastolaista ovat aina olleet mielenkiintoista luettavaa ja yleensä niistä on löytynyt varteenotettavia argumentteja, joita on ollut mukava miettiä ja tutkia mahtaisiko niissä olla jotain perää. Aiemmin olen aina päätynyt tulokseen, että väitteet ovat puppua ja silmänlumetta, mutta tällä kertaa Korhola on osunut naulan kantaan!

Kirjoituksessaan Korhola kiteyttää erinomaisesti, miksi ilmastolaki olisi tehokas, edullinen ja välttämätön väline Suomen ilmastopolitiikan korjaamiseksi. Tämä saattaa yllättää jopa Korholan itsensä, sillä hänen tavoitteenaan oli selvästikin yrittää perustella miksi ilmastolaki on ”huono idea”.

Korholan ilmastolain kritiikki sisältää kolme kohtaa, jotka kaikki johtavat samaan lopputulokseen: ilmastolaki on ainoa järkevä tapa saada Suomen ilmastopolitiikka korjattua.

1) ”Ensinnäkään ilmastotiede ei lupaa, että ilmastonmuutos voitaisiin rajoittaa kahteen asteeseen vain teollisuusmaiden päästöjä rajoittamalla.”

Tässä Korhola on aivan oikeassa. Se mitä ilmastotiede oikeasti lupaa on, että mikäli teollisuusmaat eivät vähennä omia päästöjään 40 % 2020 mennessä, on ilmastonmuutoksen rajoittaminen alle kahteen asteeseen käytännössä mahdotonta. Tästäkö meidän pitäisi siis vetää se johtopäätös, että teollisuusmaiden ei kannata toteuttaa näitä päästövähennyksiä? Miettikää itse.

2) ”Toisekseen kampanjan taustalla on oletus, että päästöjen vähentäminen olisi tehokasta ja järkevää toteuttaa lineaarisesti. Tämä olisi kallein ja vaikein tapa päästä tuloksiin. Tehokkaampaa on tehdä ensin voimakkaita investointeja päästöjä vähentävään teknologiaan, jonka avulla päästöt vähenevät isompina sykäyksinä.”

Argumentti olisi ihan hyvä, mikäli ilmastolaki edellyttäisi lineaarista päästövähennyspolkua. Todellisuudessa ilmastolaki on joustava mekanismi, joka ohjaa vahvasti tekemään Korholan peräänkuuluttamia voimakkaita investointeja. Ilmastolain joustavuus syntyy hiilibudjeteista, jotka tasaavat vuosittaisia vaihteluita ja mahdollistavat hyppäyksittäiset vähennykset, johtaen kuitenkin määrätietoisesti kohti asetettua tavoitetta.

Kun Iso-Britanniassa harkittiin ilmastolain säätämistä, CBI (Confederation of British Industry) kiteytti näkemyksensä ilmastolaista näin: “This bill is a big step forward in combining the two things we really need: long-term clarity on policy direction and flexibility in its delivery.”

Yli 200 000 yritystä edustava elinkeinoelämän etujärjestö siis kannatti ilmastolakia, koska sen avulla päästövähennykset voidaan toteuttaa joustavasti. Kenties CBI ei ollut kunnolla tutustunut ilmastolain sisältöön. Tai saattaa myös olla, että Korhola sanoi juuri ääneen argumentin, joka ei ollut aivan loppuun asti mietitty.

3) ”Kolmanneksi ilmastolakiehdotus on tyypillinen ulostulo, jossa monimutkainen ongelma yksinkertaistetaan liikaa hiilidioksiditarinaksi. Hiilidioksidi muodostaa vain noin puolet ihmisen aiheuttamasta ilmastopakotteesta, ja paitsi että näitä päästöjä on kaikkein vaikeinta laittaa kuriin, ne tuovat helpotusta vasta pitkällä aikavälillä”

Juuri näin. Muihin ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviin haasteisiin – kuten pienhiukkaset ja musta noki sekä maankäyttömuutokset – voimme Suomen osalta vaikuttaa melko yksinkertaisilla toimenpiteillä. Hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen hillitsemiseksi tarvitsemme sen sijaan kokonaisvaltaisen ja järjestelmällisen rakenteen, jonka avulla pystymme saamaan päästöt kuriin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Korhola peräänkuuluttaa lakia, joka ottaisi huomioon kaikki kasvihuonekaasut eikä pelkästään hiilidioksidia. Hyvä niin – Eija-Riitta varmastikin ilahtuu kuullessaan, että ilmastolaki on juuri hänen kaipaamansa laki!